On fakta, että työuupumus ajaa monet loppuun ennen aikojaan. Työuupumusta on tutkittu jo lähes neljä vuosikymmentä, sillä se on merkittävä globaali ongelma. Työuupumuksen oireita saattaa esiintyä vielä 8 - 10 vuoden seurannassa. Kerran työuupunut uupuu helposti uudestaan. Uupumuksen jälkeen toimintakyky ei koskaan palaudu täysin uupumusta edeltävälle ajalle.

Mistä työuupumuksen tunnistaa?

Työuupumusta on vaikea itse havaita, koska se etenee vähitellen siten, että psyykkiset voimavarat pikku hiljaa ehtyvät samanaikaisesti erilaisten stressioireiden kasvaessa. Työuupumus kuvataan häiriötilaksi, johon liittyy 1) uupumusasteinen väsymys, 2) työhön kyynistyminen ja 3) heikentynyt ammatillinen itsetunto. Työuupumukseen liittyy runsaasti erilaisia stressiperäisiä psykosomaattisia oireita, kuten unihäiriöt, päänsärky, tunneailahtelut ja keskittymisvaikeudet. Pitkittynyt työuupumus on lisäksi yhteydessä masennukseen ja ahdistuneisuushäiriöihin, pitkäkestoisiin sairauspoissaoloihin sekä tuki- ja liikuntaelinten sairauksiin. Työuupumukseen liittyvät niin ikään myös erilaiset impulssikontrollin häiriöt, kuten esimerkiksi surkea päätöksenteko, ylensyöminen ja ylireaktiivisuus.

Ei tässä mitään – vaan vähän väsyttää, vituttaa ja itkettää

Työuupumus havaitaan usein vasta liian myöhään, koska se kehittyy hitaasti, vähitellen. Pysähdys tulee helposti vasta, kun ”kamelinselkä” katkeaa. Uupumusasteiseen väsymykseen, kun ei enää edes lepo auta. Väsymys ei hellitä vapaa-aikana normaalilla levolla eikä liity työn yksittäisiin kuormitushuippuihin. Tunneulottuvuuden mallissa työuupumus asettuu asteikolle, jossa sekä mielihyvä että virittäytyneisyys ovat matalat (Warr, 1990). Uupumuksessa henkiset ja fyysiset voimavarat on vain kerta kaikkiaan käytetty loppuun.

Korkeat vaatimukset vähäiset voimavarat

Työuupumus kehittyy työn ja työntekijän välisessä vuorovaikutuksessa. Työuupumukseen liittyvät työn korkeat vaatimukset ja vähäiset voimavarat, jolloin työssä joutuu jatkuvasti pinnistelemään saavuttaakseen tavoitteet ilman riittäviä toimintaedellytyksiä. Työuupumuksen kehittyessä elämä alkaa muuttua päivästä toiseen selviytymiseksi, jossa irtaantumista tai palautumista työstä ei enää tapahdu.

Työuupumuksessa voimavaratekijöistä mm. itsenäisyys, omaan työhön vaikuttamisen mahdollisuudet, onnistumisen kokemukset ja sosiaalinen tuki jäävät heikoiksi. Vastaavasti työn vaatimukset vievät energiaa etenkin, jos samanaikaisesti esiintyy esimerkiksi byrokratiaa, rooliepäselvyyksiä ja -ristiriitoja sekä työvälineiden toimimattomuutta. Lisäksi työtä on usein liikaa ja erilaiset aikataulut painavat päälle.

Erityisesti liian suuri työmäärä, erilaiset rooliepäselvyydet, vähäiset vaikuttamismahdollisuudet, vähäinen sosiaalinen tuki, koettu epäoikeudenmukaisuus sekä työn epävarmuus ja ennakoimattomuus työssä ovat yhteydessä työuupumuksen kehittymiseen. Muita työntekijän työuupumukselle altistavia tekijöitä ovat mm. liialliset itselle tai työlle asetetut vaatimukset, tunnollisuus, perfektionismi ja ylisitoutuminen. Työntekijän yksilölliset ominaisuudet tai elämäntilanne yhdessä työolojen kanssa voivat aiheuttaa uupumisen. Työuupumus on kuitenkin aina ensisijaisesti työyhteisön ongelma ei työuupuneen.

Miten työuupumus todetaan?

Suomessa on käytössä kaksi työuupumuksen arviointimenetelmää: Maslachin yleinen työuupumuksen arviointimenetelmä (MBI-GS) ja Bergen Burnout Indicator (BBI-15). Työuupumuksen arviointiin käytetään sekä kyselylomaketta että haastattelua. Haastattelun avulla selvitetään, onko työtilanteessa uupumusta selittäviä tekijöitä ja toisaalta myös poissuljetaan työhön liittymättömiä tekijöitä. Toisin kuin naapurissamme Ruotsissa, ei Suomessa työuupumukselle ole omaa lääketieteellistä tautiluokitusta. Suomessa työuupuneet diagnosoidaan usein ahdistuneisuushäiriön, masennuksen tai muiden stressiperäisten somaattisten sairauksien ryhmään.

Miten työuupumusta ehkäistään

Käytännössä työuupumus koetaan usein työyhteisössä vaikeasti käsiteltäväksi asiaksi, minkä vuoksi työyhteisöjä tulisi kannustaa avoimuuteen ja riittävän psykologisen turvallisuuden kehittämiseen. Työuupumus koskettaa aina koko työyhteisöä ja se on ennen kaikkea työyhteisön ongelma. Edistämällä työntekijöiden terveyttä, työmotivaatiota ja sitoutumista parannetaan työssä suoriutumista ja vähennetään työstressiä. Jotta tämä toteutuisi tarvitaan mm. riittäviä resursseja, realistisia aikatauluja, esihenkilöiden tukea sekä psykologista turvallisuutta edistävää työyhteisön kulttuuria. Taru Feldt (2017) toteaa, että työelämän vaatimusten ja epävarmuuden lisääntyessä se, miten työntekijät voivat työssä, on yhä merkityksellisempää sekä työntekijöiden elämänlaadun, terveyden ja organisaatioiden menestyksen kannalta. Sellainen työnantaja menestyy, jonka työntekijät voivat hyvin.

Parhaiten työuupumusta ehkäistään työtä ja johtamista kehittämällä. Ennaltaehkäisy on aina sekä helpompaa että varmasti halvempaa kuin sairauksien hoitaminen. Työolosuhteita tulisi tämän vuoksi arvioida säännöllisesti ja havaittuihin epäkohtiin tulisi puuttua riittävän ajoissa. Varhainen puuttuminen ehkäisee työuupumusta.

Valmentavan johtamisen ja vuorovaikutustaitojen merkitys on huomattavasti kasvanut, mikä pakottaa nykyisin esihenkilötyötä tekevät tarkastelemaan omaa osaamista ja hankkimaan uusia taitoja. Toisaalta työ tuottaa nykyisin tunnekuormaa sielläkin, missä siihen ei ole aiemmin totuttu. Esimerkiksi huoltohenkilöt ovat nykyisin ennen kaikkea asiakaspalvelijoita, mikä saattaa joitakin varmasti kuormittaa.  

Toipuminen käynnistyy riittävällä etäisyydellä

Toipumisen ensivaiheessa on tärkeää pyrkiä korjaamaan fysiologisia valmiuksia, kuten unta. Akuutissa työuupumuksessa tämä tarkoittaa usein riittävän pitkää sairauslomaa ja oireen mukaista lääkitystä. Psyykkinen irrottautumien työstä ja palauttavat kokemukset sairausloman aikana ovat merkittäviä toipumisen kannalta. Toipuminen käynnistyy vasta, kun itse hyväksyy tilanteen ja ymmärtää, että paluuta entiseen ei enää ole. Työuupuminen kertoo aina tarpeesta muutokseen ja uudenlaisten ajattelu- ja toimintatapojen oppimiseen. Onnistunut työhön paluu edellyttää sairauden hoidon lisäksi konkreettisia muutoksia työtavoissa ja -oloissa. Tähän tarvitaan tukea, työn muokkausta ja muita tarvittavia toipumista edistäviä toimia.

Työuupumuksesta toipuminen edellyttää toimia sekä työntekijän voimavarojen vahvistamiseksi että työperäisten taustatekijöiden korjaamiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa mm. esihenkilön, työntekijän ja työterveyden tiivistä yhteistyötä, akuuttia työterveyspsykologin tarjoamaa apua, pitkäaikaisen terapian tarpeen arviointia, vertaistukiryhmätoimintaa, työnohjausta, oman työn tuunaamista, joustavia työn ja työajan järjestelyjä, osasairauslomaa, kuntoutusta ja viime kädessä myös työkyvyttömyyseläköitymistä. Työhön paluun jälkeen on tärkeää säännöllisesti yhdessä esihenkilön ja työterveyden kanssa arvioida ja seurata tilannetta.

Toipumisen aikana on tärkeintä ymmärtää, että työssä on tapahduttava muutoksia. Tällaiset muutokset eivät kohdistu ainoastaan yksilöön, vaan niillä on vaikutukset koko työyhteisöön. Tämän vuoksi on ennen työhön paluuta hyvä varmistaa riittävät voimavarat, jotta kykenee edistämään tarvittavia muutoksia työssä. Muutoin voi käydä niin, että mikään työssä ei muutu ja saattaa pian uupua uudestaan. Tämä on itse asiassa varsin tavallista. On itse ymmärrettävä, että työkyky ei koskaan enää palaudu uupumista edeltävälle tasolle. Näin ollen ratkaisunkin täytyy olla jotain muuta kuin vanhaan palaaminen.

 Voimia kaikille  ❤️