Ostolakon eteneminen: haasteet 17 - 24

Kahdessa edellisessä postauksessa läpikävin onnistumisia ja epäonnistumisia ensimmäisten kuudentoista En osta -kalenteripäivän osalta. Tässä postauksessa tarkastelen vielä viimeisten kahdeksan päivän tilannetta.

17. Korut 🟢

Yhtään uutta korua en ole ostanut. Otin hiljattain useiden vuosien käyttämättömyyden jälkeen taas korvakorut käyttöön. Tyydyin niihin pariin nappikorvikseen, joita vielä omistan.

18. Äänikirjat 🟡

Äänikirjoissa olen tänä vuonna hyödyntänyt kaksi kertaa tarjottua 0,10 euron kuukautta. Noina tarjouskuukausina kuuntelin yhden äänikirjan kunakin kertana. En edes muista enää, mitkä ne olivat. Koiralenkillä on kiva kuunnella äänikirjaa, joten voin jatkossakin hyödyntää hyvää tarjousta, kun se kohdalle osuu.

19. Astiat 🟡

Paistinpannu oli ajan saatossa mennyt niin huonoon kuntoon, että sen uusin hiljattain. Muuten olen pidättäytynyt ostamasta yhtään uutta astiaa.

20. Suoratoistopalvelut 🟡

Tunnustan, että latasin Netflixin kuukaudeksi, vaikka viikko olisi riittänyt hyvin. Tämä oli turha hankinta, myönnän.

21. Liha 🟢

Olen vuoden aikana syönyt lihaa, mutta pidättäytynyt sitä ostamasta. Vaikka olen kaikkiruokainen, on ruokavalioni pääosin kasvispainotteinen. En kuitenkaan kieltäydy, jos jossain lihaa tarjotaan. Jos vaihtoehtona on kalaa tai kasvisruokaa, valitsen mieluiten tämän vaihtoehdon.

22. Huonekalut 🟡

Muutin vuodenvaihteessa nykyiseen 24 m2:n yksiööni. Muuton jälkeen käy aina niin, että asunnon sisustus muovautuu ajan kuluessa. Näin kävi jälleen minullekin. Asuntoon on haasteen jälkeen muuttanut sekä käytettynä ostettu sohva että uusi sänky. Suosin aina käytettyä, mikäli se on mahdollista, mutta patjat ostan aina uusina.

23. Vuodevaatteet ja pyyhkeet 🟢

Liinavaatteiden ja pyyhkeiden osalta olen ollut omavarainen. Yhtään uutta lakanaa tai tyynyliinaa en ole tänä vuonna ostanut.

24. Säilytyskorit, laatikot jne. 🟡

Rakastan erilaisia koreja ja laatikkoja, joihin saa kaikki irtotavarat siististi piiloon. Kotiini on kulkeutunut kaksi uutta koria tänäkin vuonna.

Tämä En osta -vuoteni on jälleen opettanut minulle paljon itsestäni ja kuluttamisestani. En ole onnistunut läheskään kaikessa, mutta kuitenkin pidän siitä, että olen onnistunut monessa kategoriassa. Niissäkin, joita en kyennyt pitämään, on kulutus ollut vähintäänkin kohtuullista. Kokonaisuutena tähän saakka olen mielestäni onnistunut melko hyvin tai vähintäänkin kohtalaisesti.

Edellinen
Edellinen

Kuukauden ostohaaste

Seuraava
Seuraava

Ostolakon eteneminen: haasteet 9 - 16